sunnuntai 12. elokuuta 2018

paljain varpain huoneen poikki

aikaisin aamulla
laitoin kahvia ja teetä
illalla oli jäänyt lasillinen teetä
pimeää aamua
mitä sanot
miksi et sano mitään
miksi et nuku
kuinka tullaan tähän
kaikki tapahtuu itsestään
eikö täällä ole mitään mainittavaa
elät elämääsi
tässä jäähdyttelen kahviani
siinä kaikki

tiistai 17. lokakuuta 2017

perjantai 22. syyskuuta 2017

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

kävelin itäkeskukseen

kävin ostamassa vanilja korvapuusteja
hiki tuli reissullani
yle radio suomi valittu
jäähdyttelen tässä kahviani
olla ja elellä
siinä olet

torstai 1. kesäkuuta 2017

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

en jää koneen ääreen

tästä nyt menen suihkuun
riisuudun
sammutan koneen
lasista juon teetä
se ei vielä kylmennyt
tee maistuu
ihmisen elämää
herätyskelloon vaihdoin patterin
yön aikana kello oli pysähtynyt

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

iltaa tässä

laitoin kahvia ja teetä
kävin uudestaan katsomaan elokuvaa the lost empire - the legend of the monkey king 

tiistai 6. syyskuuta 2016

ateria

söin sianlihakastiketta ja spaghettia
syötyäni nostin imurin esille komerosta
imuroituani luin hieman kirjaa
sitten täytyi tiskata
tiskattuani laitoin kahvia ja teetä
avasin tietokoneeni
tässä nyt jäähdyttelen kahviani