torstai 21. toukokuuta 2015

ajat olot voinnit

kynällä piirtelin papereille 
sitten keitin vihreitä linssejä
olen myös ulkoillut
kaksi kertaa kävelin kirjastoon

perjantai 15. toukokuuta 2015

joko on aamu ?

ei vielä ole aamu
en nyt saa nukuttua
avasin tietokoneeni
haluan kirjoittaa pari sanaa
mitä sanojen kirjoittaminen on
kirjoitan kun ei ole juttuseuraa
tähän aikaan on tapana nukkua
yksin olen täällä
mitä tästä tulee
kerronta etenee
mitä tämä on
omakohtaisuuden ihmettä
aikaa kaikkineen
sanat seuraavat toisiaan
sanat kokoontuvat yhteen
kirjoitan aikani
ja sitten luen iltasanomat netistä
olla olemassa
tätä tämä nyt sitten on
aikaa kaikkineen
ajankohdan taikaa
ihminen itsekseen
miten siinä sitten kävi
kaikki oli niin kuin oli
ei ole muuta sanottavaa
tähän on nyt tyytyminen
mihin nämä yksinpuhelut johtavat
mieltä ja mielekkyyttä
kuuluuko oma ääni
kaikki on
kukin tahollaan
sanoja sanoja sanoja
millainen kuva kaikesta muodostuu
mitä kaikki merkitsee
milloin sanat loppuvat
huolehdi itsestäsi
silmät rasittuvat koneen ääressä
yö etenee
tämäkin yö etenee
kirjoitan itseni pois internetistä
kirjoitan itseni pois satunnaisista sanoista
kirjoitan itseni pois kielestä
kirjoitan itseni pois tästä
tietokoneen huminaa ja hurinaa
mitä kaikki on
yksinäisyyttä aikaa kokemista luonnetta
mieltä ja mielekkyyttä
siinä olet